Maanantaina 26.8. kävin tutustumassa Akaan veturimuseoon, joka on tulevan Arvo Ylpön koulun kulttuurikasvatusohjelman yksi yhteistyökohde. Koulun viitosluokkalaiset tutustuvat draaman keinoin veturimuseoon, ja paikallishistoriaan.
Käynti museossa oli tyrmäävä. Massiiviset rautahevot jököttivät paikoillaan, ja loivat pysähtynyttä tunnelmaa.
Veturit ovat hienoja, mutta kuinka suunnitella oppilaille mielekäs kokonaisuus.
Yksi museon työntekijä sanoi ettei Toijalaa olisi, jos asemaa ei olisi aikanaan Toijalaan perustettu...
Museolta menin suoraan kirjastoon, ja ystävällisen kirjastonhoitajan avustuksella löysin vinon pinon suunnittelutyötäni helpottavia kirjoja.
Ja seikkaillessani internetissä, hakusanoilla: rautatie kirjallisuudessa, löysin alla olevan tekstin
, jonka on Demari -lehteen kirjoittanut Hannu Waarala.
Modernin ihmisen muuttuneen maailmankuvan, inhimillisen kokemuksen
ja ymmärryksen uudelleen määrittelyssä junan ja elokuvan välinen
elimellinen yhteys on ollut kulttuurihistoriallisesti yksi kaikkein
imponoivimpia ja kiinnostavimpia ilmiöitä. Junan ja kameran välisestä
suhteesta muodostui merkittävä kerronnallinen ulottuvuus
elokuvanhistoriassa muuallakin kuin
Dziga Vertovin ainutlaatuisissa otoksissa.
Ei
ole mikään ihme, että junalla on ollut keskeinen rooli elokuvien
dramaturgiassa ja juonenrakentelussa jo mykkäelokuvista lähtien
(esimerkiksi
Buster Keatonin Kenraali vuodelta 1926).
Samalla sillä on myös ollut suorastaan piilotajuinen yhteys ihmisen
psyykkisiin mekanismeihin ja mielikuviin modernin teknologian
valtavista voimista sekä hyvässä että pahassa (
Jean Renoir: Ihmispeto, 1938/
Fritz Lang: Ihmispeto, 1954).
Junassa matkustamisen kokemus muodostuu paitsi nopeasti vaihtuvista
visuaalisista ärsykkeistä, kuvista ja havainnoista, myös liikkeen
synnyttämistä illuusioista. Yhteys elokuvan lumetodellisuuteen, katseen
ja panoroinnin ulottuvuuteen, on mitä ilmeisin. Junan liike on aina
kuin jonkinlainen oleellisia seikkoja alleviivaava kamera-ajo. Tämän
junakokemuksen visuaalisen motivoinnin ovat monet elokuvan mestarit
oivaltaneet, erityisesti sen hallitsi
Alfred Hitchcock monissa psykoanalyyttisia motiiveja sisältävissä elokuvissaan.
Peter von Baghin esseekirjassa Junassa
tarkastellaan sekä kokemuksellisella että symbolisella tasolla junan ja
elokuvan merkityksellisiä yhteyksiä ja kohtaamisia elokuvahistorian ja
kirjallisuuden perspektiivistä. Assosiaatitiot, nopeat ja
pardoksaaliset mielleyhtymät, ovat tämänkaltaisen tekstin dramaturgista
ydintä. Ja tämän dramatisoinnin taidon von Bagh hallitsee kirjassaan
nautittavasti ja suvereenisti.
Tuoreita näkökulmia
Syyttä ei Peter von Bagh lainaa heti alussa kirjailija
Antti Hyryä,
joka ehkä parhaiten Suomen kirjallisuudessa on kuvannut junassa
matkustamisen ensivaikutelmaa ennenmuuta lapsuuden ainutkertaisena
elämyksenä. "Kun näin junalla matkustaa, siinä ihmisen ajatus liikkuu
halki seutujen, sananmukaisesti, vaikka sitä ei oikein tahdo tajuta."
(Oikeastaan ihminen)
Tämän kaltaiset ontologiset havainnot ovat tärkeä osa matkustamisen,
matkallaolon, kirjallisuuden ja elokuvan välistä liikettä ja jatkuvaa
dialogia. Suomessa
Juhani Ahon esikoisromaanilla Rautatie (1884) on tässä suhteessa aivan käänteentekevä merkitys.
Kari Franckin ohjaamassa hienossa tv-sovituksessa Matin (
Leo Jokela) ja Liisan (
Anja Pohjola)
junamatkan kuvaus tavoittaa ensikokemuksen hämmästyttävyyden ja
autenttisuuden poikkeuksellisella luontevuudella ja herkkyydellä. Matin
ja Liisan junakokemuksen väkevyys vertautuu hyvinkin
Lumiére-veljesten ensimmäisten kuvien taikaan ja sen synnyttämään yleisön hämmennykseen elokuvassa Juna saapuu asemalle (1895).
Peter von Baghin esseekirjassa junakokemus mahdollistaa niin sanotun
korkeakulttuurin ja matalampien taiteiden välisen yhteyden ja
dialogin. Se tapahtuu kulttuurihistoriallisesta perspektiivistä,
elämyksen ja autenttisen kokemuksen pohjalta.
Kotimaisista juna-elokuvista nousevat esille muun muassa
Roland af Hällströmin noir-henkinen Pikajuna pohjoiseen (1947) ja
Ville Salmisen
rillumarei-anarkismia edustava Lentävä kalakukko (1953). Lentävän
kalakukon sammakkoperspektiivi, "kansanomaisuus", kommentoi letkeästi
ja purevasti teennäisyyden korkeakulttuuria. Utopian täytyy olla
jossain muualla, usein kaukana pohjoisessa.
Syvemmällä tasolla elämän, elokuvan ja matkanteon välisistä yhteyksistä kertoo
Max Ophulsin
melodraaman mestariteos Kirje tuntemattomalta naiselta (1948). Siinä
matkanteon illuusio junan ja elokuvan kohtalonyhteydestä perustuu
paikkojen, nähtävyyksien sekä lopulta myös tunteiden lavastukseen.
Rakastunut pari istuu huvipuiston kuvitteelliseen junaan ja ja
simuloitu matka voi alkaa. Syntyy ainutlaatuisia, katoavia vaikutelmia,
jotka kertovat sekä historiallisista että henkilökohtaisista,
emotionaalisista illuusioista.
Film noirin monet mestariteokset ja erityisesti westernin
käänteentekevät klassikot ovat saaneet usein innoituksensa
junakokemusten – ja lännenelokuvissa erityisesti rautateiden synnyn –
dramaattisista tapahtumista.
John Ford on monissa westerneissään tiivistänyt rautateiden rakentamisen amerikkalaisen sivilisaation ydinkysymykseksi.
Näin teki myöhemmin myös
Sergio Leone
Huuliharppukostajassaan (1969), jossa kangertelevan
sivilisoitumisprosessin ja uhkaavan barbarian kuvat leikkautuvat
ainutlaatuisella tavalla toisiinsa. Unohtumaton on kohtaus, jossa
Claudia Cardinale ensi kerran astuu junanvaunusta pölyiseen ja keskeneräiseen lännenmaisemaan
Ennio Morriconen
sävelten siivittämänä. Leonen ohjauksen ja kameran panoroinnin liike
on täynnä emotionaalista paatosta, toivoa paremmasta mutta sisältää
myöskin outoa, tuntematonta melankolista viritystä.
Junassa-kirja tekee kunniaa sekä elokuvan mestariteoksille että
junakokemuksen ainutlaatuisuudelle. Nostalgisista painotuksista
huolimatta – tai ehkä juuri niiden vuoksi – junakokemukset ovat
välttämätöntä mielikuvituksen ruokaa. Tämän ulottuvuuden Junassa-essee
demonstroi sydämellä.
Peter von Bagh:Junassa WSOY (Love Kirjat) 2011, 255 s.
http://www.demari.fi/kulttuuri/kirjallisuus/2385-juna-on-kuin-panoroiva-elokuvakamera
Tämä kirja-arvostelu antoi paljon ideoita.
Nyt tarvitaan vain otteita rautatiedokumenteista, videotykki ja kangas....
Muistiin kirjasi, Riku
