Ke 17.7.
Lempäälän Ehtookodossa on parhaillaan meneillään soveltavan nukketeatterin projekti. Toiminta on ryhmälähtöistä ja keskiössä on itse ja yhdessä
tekeminen. Tavoitteena on tuoda uudenlaista toimintaa palvelutalon arkeen. Toimintaa ohjaa teatteri-ilmaisun ohjaaja Riku Laakkonen ja muusikko
Piritta Vartola.
Tähän mennessä (kun kokoontumiskertoja on takana neljä) olemme opetelleet nukketeatterin alkeita. Ja aloitimme toimimalla esineiden kanssa.
On siis toinenkin tapa katsoa
esinettä, ei vain länsimaiseen kulttuuriin liittyvä erottava ja objektivoiva
katse. Kyse ei ole vain toisesta havaitsemisen tyylistä vaan samalla myös toisenlaisesta
olemisen tavasta: olemisesta maailmassa, olemisesta esineiden kanssa,
olemisesta toisen kanssa. Toisenlaisena olemisen tapana tai tyylinä kysymys
avautuu kulttuurisesti moneen suuntaan. Miten kohtelemme luontoa? Onko se
meille raaka-ainevarasto, vai inspiraation lähde? Miten kohtelemme toista ihmistä?
Pyrimmekö puhuessamme hänen kanssaan konfrontaatioon vai dialogiin? Palaan
vielä hetkeksi japanilaiseen käsitykseen esineestä, koska se kuvastaa hyvin
sitä, mitä haluan sanoa. Japanin kielen sana esine, mono, voi viitata sekä materiaalisiin
olioihin että ihmisolioihin. Vanhassa japaninkielessä sanalla viitattiin myös
”henkeen”. Jo kielen etymologiasta voi nähdä, että japanilaisessa kulttuurissa
ihmisellä ja muilla olioilla on läheinen suhde. Japanilaiset ajattelevat että
osa ihmisen hengestä siirtyy esineisiin, joita hän käyttää pitkään. Niinpä on
olemassa shintolaisia ja buddhalaisia seremonioita, joita suoritetaan vanhoille
esineille. Esineitä sijoitetaan alttareille ja niille voidaan puhua ikään kuin
ne olisivat elossa. Kuolleiden ihmisten esineitä kohdellaan kunnioittavasti
ikään kuin kuolleiden sielu edelleen asuisi niissä. Eikä vain kuolleiden. Erotessaan
vähän pidemmäksi aikaa japanilainen voi antaa läheiselleen jonkin oman esineensä
pahaa vastaan suojaavaksi taikakaluksi. Vaikeuksiin joutuessa on myös
luonnollista puhua tällaiselle esineelle. (Klemola 2004,169)
Nukketeatterin yksi tärkeimpiä osa-alueita on hengitys. Oman hengityksen siirtoa esineelle harjoittelimme.
Harjoite / Esine hengittää
Jokainen jatkaa valitsemallaan esineellä. Tämän
harjoituksen alkuun voi esittää kaksi kysymystä: 1) Mitä ihminen tekee ensimmäiseksi,
kun hän syntyy? Vastaus. Hengittää sisään.
2) Mitä ihminen tekee viimeiseksi, kun hän kuolee? Vastaus.
Hengittää ulos.
Näin jokaisen elämä koostuu pitkästä sisään - ja
uloshengityksen sarjasta, joka jokaisella meistä on yksilöllinen. Helpoin tapa
animoida esine tai nukke eloon, on ”lainata” sille omaa hengitystään. Eli ottaa
esine käteensä ja liikuttaa omaa esinettä pitelevää kättänsä oman hengityksensä
tahtiin. Kun tämä sujuu, niin hengityksen rytmiä voi varioida. Jo sillä että
”hengityttää” esinettä ja pitää oman fokuksensa (katseensa) esineessä pystyy
luomaan illuusion ”elävästä” esineestä tai nukesta.
Monissa kulttuureissa ihmisen elinvoima liitetään
hänen hengitykseensä. Kiinan kielen sana qi tarkoittaa myös hengitystä. .Kun
synnymme vedämme keuhkomme täyteen ilmaa, kun kuolemme, hengitämme viimeisen
kerran ulos. Hengityksen rytminen liike on yksi tärkeä elämän, elinvoiman
ilmenemismuoto meissä. Vaikka voimme olla tietoisia hengityksestämme,
kontrolloida sitä jossain määrin, se on kuitenkin eräällä tapaa meitä suurempi
voima. Emme kykene tappamaan itseämme pidättämällä hengitystämme. Voisi sanoa,
että me emme hengitä, meitä hengitetään. Meissä tapahtuu hengitysliike, joka on
meissä asuvan elinvoiman ilmausta. (Klemola 2004,222)
Sitten kukin osallistuja sai suunnitella ja rakentaa nuken valitsemistaan materiaaleista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti