TUNNUSTA!

Tahdon kertoa lukijoille jotakin projektista, joka allekirjoittaneella ja Pii Poon Rikulla on alkanut Koukkuniemessä Tampereella. Itse asiassa kyseessä on kahden erillisen projektin yhteen kietoutuminen, sillä Rikun tavoitteena on juurruttaa vanhustenhoitoon yhteisötaiteen elementtejä asukkaiden elämänlaadun parantamiseksi ja minä teen gerontologista väitöskirjaa pitkäaikaishoidon asukkaiden koetusta elämänlaadusta erilaisissa pitkäaikaishoidon ympäristöissä. Yhteen projektimme kietoi se, että loppuvuodesta 2013 Koukkuniemeen valmistuu upouusi tehostetun palveluasumisen yksikkö, johon Tampereen kaupunki ensimmäisen kerran tuottaa itse palvelut. Tähän saakka kaikki tehostettu palveluasuminen on ostettu yksityisiltä toimijoilta. Riku on saanut tehtäväkseen kouluttaa uuteen yksikköön palkattavia hoitajia yhteisötaiteeseen ja sosiaaliseen sirkukseen liittyen, jotta nämä voisivat jatkossa itsenäisesti tuoda sisältöä asukkaiden elämään taiteen keinoin. Minä havainnoin koulutusta ja myöhemmin elämää uudessa palvelutalossa saadakseni materiaalia omaan väitöskirjaani ja samalla kerään Rikulle ja Pii Poolle tietoa heidän projektinsa vaikuttavuudesta.

Aloitimme projektin Rikun kanssa menemällä latvasta puuhun eli kävimme Turun yliopistolla esittelemässä projektia 30.5.2013 ennen kuin se vielä oli alkanutkaan. Turussa oli tuolloin laaja kulttuuriin, taiteeseen ja hyvinvointiin liittyvien tutkimushankkeiden koordinointitapahtuma. Ennen Turkuun lähtöä istuimme alas pohtimaan, mikä on koko taiteeseen ja palveluasumiseen liittyvän projektimme ydinajatus. Mistä yksinkertaisimmillaan on kysymys, kun puhutaan elämän mielekkääksi kokemisesta missä tahansa tilanteessa ja ympäristössä? Pian keskustelu kiteytti yhden sanan – tunnustaminen. Me voimme olla ihmisiä sanan syvällisimmässä merkityksessä vain silloin, kun toiset ihmiset tunnustavat tasavertaisen ihmisyytemme. Suomalaisen vanhustenhuollon perustehtävän voi puolestaan kiteyttää ihmisen autonomian turvaamiseksi toimintakyvyssä ikääntymisen myötä syntyviä vajeita kompensoimalla. Huomasimme, että paradoksaalisesti autonomia on täysin riippuvaista siitä, että toiset ihmiset tunnustavat sen.

Autonomian ja tunnustamisen käsitteet johtivat meidät pohtimaan niiden suhdetta tulevassa kenttäkohteessamme eli Koukkuniemeen valmistuvassa tehostetun palveluasumisen (hoito ympärivuorokautista) palvelutalossa. On todennäköistä, että siellä tunnistetaan ihmisiä hyvinkin tarkasti. Vanhat ihmiset tunnistetaan pitkäaikaishoidon tarvitsijoiksi, heidän terveydentilansa ja toimintakykynsä tunnistetaan tietynlaisiksi erilaisilla diagnosoinneilla ja mittauksilla. Vaarana on, että Huttusen Mikko Hervannasta muuttuu 86- vuotiaaksi mieheksi, jolla on diabetes, keuhkoahtaumatauti, artroosi ja vasemman puolen halvaus aivoinfarktin jälkitilana. Kuinka Mikko voisi pysyä ensisijaisesti Mikkona ja vasta toissijaisesti potilaana/ palvelutalon asukkaana? No, Mikkohan pitää tietysti tunnistaa myös ihmisenä, Mikkona, jolla on kaksi lasta, kuusi lastenlasta, pitkä työura takana metalliteollisuudessa ja joka on ollut intohimoinen tanssija ja etelänmatkaaja. Ihmisenä tunnistaminen on tie ihmisenä tunnustamiseen. Tunnustaminen asettaa kaikki Mikot ja Minnat ja hoitajat ja lääkärit samalle viivalle ihmisinä. Siinä on kyse inhimillisen olemassaolon kokemuksen jakamisesta. Voisi sanoa, että voimme tunnistaa oman ihmisyytemme vain tunnustamalla toisten ihmisyyden. Filosofi Emmanuel Levinasin mukaan etiikka alkaa toisen ihmisen kasvoista. Toisten kasvojen kautta voimme ymmärtää oman ihmisyytemme. Toinen on siten aina ensisijainen itseemme nähden.

Pohdimme Rikun kanssa keinoja asukkaiden tunnustamiseen palvelutalossa. Se ei näet välttämättä riitä, että hoitajat mantran tavoin toistelevat asukkaille: minä tunnustan sinut ihmisenä. Ensinnäkään suuret sanat eivät suuta halkaise ja toiseksi osalla asukkaista on kommunikaatiota vaikeuttavia kognitiivisia ongelmia. Pohdimme taiteellisen elämyksen mahdollisuutta ihmisyyden tunnustamisen tilana. Jaetussa taiteellisessa elämyksessä jokainen läsnäolija kokee elämyksen yksilöllisellä tavallaan, mutta elämyksen kokeminen sinänsä auttaa meidät näkemään toisemme juuri ihmisinä. M. A. Nummisen sanoin: kun kuuntelen klassista musiikkia, en tunne itseäni jänikseksi. Jaetussa taiteellisessa elämyksessä ymmärrämme toisten käyneen läpi omanlaisensa elämyksen kuin itsekin kävimme jonkin saman asian tiimoilta. Elämys paljastaa meille samanlaisuuden erilaisuudessa tai erilaisuuden samanlaisuudessa. Molemmin päin tunnustamme toisemme ihmisinä eli autonomiamme vahvistuu tunnustamisen kautta.

Lähdemme siis Koukkuniemeen etsimään tiloja ja konteksteja sille, että huomaisimme kaikki olevamme rooleistamme, asemastamme ja ominaisuuksistamme huolimatta ennen kaikkea ihmisiä. Valistunut arvauksemme on, että tunnustamisen tilat ja kontekstit löytyvät taidetta ja filosofiaa yhdistelemällä. Sekä taiteen että filosofian ydinajatus on ymmärtää edes hetkittäin jotakin ihmisenä olemisesta. Projektin jatkuessa kerron teille millaisia ymmärtämisen hetkiä olemme kenties pystyneet tarjoamaan.

Jari Pirhonen

       

Ja loppuun vielä Rikun lisäyksenä kuva ensimmäisen tapaamisemme ideoinnista.