maanantai 14. lokakuuta 2013

Arvo Ylpön koulun viitosluokkalaiset veturimuseota tutkimassa

Viitosluokkalaisten Tatku-osio on onnellisesti takanapäin. Arvo Ylpön koulun viitoset osallistuivat kaksiosaiseen draamatyöpajaan.

Ensimmäinen osio toteutui koulun liikuntasalissa, ja sen tarkoituksena oli tutustua toisiimme sekä esitellä erilaisia draamatyökaluja, joiden avulla tutustua lähiympäristöön ja joiden avulla luoda tilanteita historiasta.
Suunnitelmana oli ensin tutussa koulumpäristössä kokeilla uusia draamamentelemiä ja sitten siirtyä museoympäristöön testaamaan niitä.

Ennen viitosluokkalaisten osion alkamista mietin kuinka yhdistää museon tietoainesta draamaan ja luoda kaikista osasista toimiva kokonaisuus. Toijalan veturimuseo ei itsessään ole mitenkään interaktiivinen, ja jos museosta halutaan houkuttelevampi, niin nyt oli yksi tilaisuus testata draaman mahdollisuuksia.

Koululla teimme mm. seuraavia draamaharjoitteita:
- nimi ja liike - Seisomme piirissä. Jokainen vuorollaan sanoo oman etunimensä ja tekee jonkun liikkeen. Muut piirissä olijat toistavat kuorona nimen ja liikkeen.
- peukunnappaus - Seistään piirissä. Ojennetaan oikean käden peukalo oikealle vieruskaverin rintakehän eteen. Laitetaan oma vasen käsi levyksi, rintakehän eteen ilmestyneen peukalon päälle. Leikin vetäjä laskee kolmeen, jolloin koetetaan napata oma peukalo karkuun ja kaverin peukalo kiinni.
- afrikkalainen kamera - tässä harjoitteessa ollaan pareittain, ja toinen leikkii olevansa kamera ja toinen kuvaaja. Kuvaaja kuljettaa kameraa, jolla silmät kiinni. Kuvan voi ottaa sanomalla: sSilmät auki. Silmät kiinni. Otetaan kolme kuvaa, jonka jälkeen vaihdetaan rooleja.
- patsasharjoitteita - Valitaan aihe, josta halutaan rakentaa patsas / still-kuva. Kuka tahansa voi tulla valitulle näyttämölle, ottaa jonkun asennon ja sanoa mitä esittää. Esimerkiksi: Minä olen veturi. Tällöin kaikki tietävät, mitä henkilö esittää. Rakennetaan patsaskuva valmiiksi, jonka jälkeen kuvaa voi fasilitoida. Wikipedia tuumaa fasilitoinnista mm. seuraavaa:
Fasilitointi tarkoittaa ryhmäprosessien suunnittelua ja toteuttamista. Fasilitointi sanan alkuperä on latinankielen sanassa 'facil', joka tarkoittaa helppoa. Fasilitointi tarkoittaa suppeammassa merkityksessä kokousten suunnittelua ja johtamista. Fasilitointi keskittyy rikastavan ja rakentavan yhteistyön edellytysten luomiseen. Fasilitaattori "opettaa kalastamaan", eli hän auttaa ihmisiä tekemään sen itse. Kun fasilitoiva johtaja johtaa ihmisiä ihmiset toteavat: "me teimme sen itse!"
Fasilitaattori ei ota kantaa sisältöön vaan auttaa ryhmää pääsemään päämääriinsä.
 http://fi.wikipedia.org/wiki/Fasilitointi_%28organisaatio%29

Kun ensimmäinen osio oli toteutettu alkoikin vaikein vaihe. Se oli aikataulutus! Oli yllättävän suuri työ saada koulun aikataulut, museon vapaaehtoisten aikataulut ja minun aikataulut sopimaan yhteen.
Mutta onnistuimme.

Veturimuseolla teimme ensin muutaman lämmittävän harjoitteen ulkona, jonka jälkeen siirryimme museon lipunmyyntivaunuun, jossa kerroin tiivistetysti tietoa rautatien tulosta Akaaseen ja Suomen rautatieverkon historiaa.



”Vaikkapa rautatierakennukset vaatisivat valtiolta toista vertaa suurempia uhrauksia kuin vesiteiden aukaiseminen - ja niin ei ole asianlaita – korvaisi tämän suuremman uhrauksen täydellisesti yksin niiden sivistävä vaikutus, jolla on maan aineellisellekin vaurastumiselle suurempi merkitys kuin kaikilla muilla kansallisen hyvinvoinnin ehdoilla yhteensä.” J. V. Snellman

 Kertasin museon säännöt ja teimme yhden draamaleikin.


-          Toijalan aseman avajaiset olivat 22.6. 1876. Paikalla olivat kenraalikuvernööri, senaatin jäsenet, arkkipiispa, upseereita, virkamiehiä.

TÄSTÄ HARJOITE! arvokkaita ihmisiä – krumlopuheella eli klovnien kielellä, joka ei muistuta mitään tunnettua kieltä.

Sitten siirryimme musoon. Siellä teimme ensin Tämä on minun asemani-nimisen harjoitteen, jossa viisi vapaaehtoista sai esittää Toijalan aseman entisiä päälliköitä:

A.F. Granfelt, O. Ståhlberg, G.W. Söderström, A. Helenius, R. Pippingsköld 
 Kukin oppilas oli ensin selin yleisöön, ja kullakin oli yhden asemapäällikön nimi kirjoitettuna pahvilapulle. Kuka tahansa sai aloittaa esiintymisen kääntymällä yleisöön ja sanomalla: Minun nimeni on....ja tämä on minun asemani. Tätä litaniaa sai jatkaa niin kauan, kunnes joku toinen kääntyi ja näin tuli hänen vuoronsa. Ideana oli varastaa vuoro toiselta ja "kamppailla" omasta paikasta. Tätä harjoitetta kokeilin, koska ajattelin sen auttavan historiallisten nimien tutuksi tekemisessä ja niiden muistamisessa. 

Museossa oppilaat käyttivät koululla oppimiaan harjoitteita, kuten afrikkalaista kameraa, museon tutkimiseen.

Kokeilu veturimuseon, kouluopetuksen ja draaman yhdistämisestä Akaassa on nyt takanapäin ja monta hyvää ideaa jäi mieleen muhimaan ja odottamaan jatkokehittelyä

Muistiin kirjasi, Riku




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti