MUUTTO

Muutto on aina iso muutos ihmiselle.

Koukkuniemessä Jukola-Impivaaran rakennnustöiden ollessa loppusuoralla, impivaaralaisten muuttopäivä lähenee jo kovaa kyytiä.

Viime ja tällä viikolla olen kohdannut Impivaaraan muuttavia. Olemme tutustuneet toisiimme: henkilökunta, asukkaat, minä, Reeta ja Jari. Olemme leikkineet yhdessä. Kertoneet tarinoita. Hengittäneet samassa rytmissä.

Tässä muutama tänään saduttamalla tehty muuttotarina.



Olipa kerran Honkola.
Muutin vain huonekalut mukana ja selvä se.
Impivaaraan on suunta, pysyn siinä paikassa missä olen.
On erittäin hyvä paikka.

Uusi paikka pelottaa, kun en ole sitä nähnyt.

Honkola oli maatila. Siellä oli monenlaisia eläimiä. Oli äiti ja isä ja tyttäret.

On aina ollut paljon työtä. Ei ole tarvinnut kerjätä keltään.




Olipa kerran H-niminen poika, jolla oli puinen vanha omakotitalo. Ja kun tuli aivoinfarkti, ei pystynyt enää hoitamaan taloa. Talo täytyi siis myydä.
H sai asunnon Nekalasta ja muutti sinne yksin. Asunto oli valmiiksi kalustettu, kun muutto oli ajankohtainen. H oli hankkinut sinne kalusteet. 
Onneksi tytär, poika ja miniä auttoi päivittäisissä asioissa.
H kävi kerran viikossa Nekalan palvelukeskuksessa, jossa saunottiin, syötiin ja välillä laulettiin. 
Nyt odotellaan siirtoa Impivaaraan.




Muutin Porista Tampereelle suvun luokse.
Nyt olen sairaalassa. Etsin uutta kotia.
Kun vanha ei kelpaa sopivuutensa vuoksi.
Haluaisin olla siellä edelleen. Olen tällä hetkellä keskellä Tamperetta kaikkien mukavuuksien äärellä, enkä halua pois täältä, ikäni kun lähenee sataa vuotta.
Loppu


Muistiin kirjasi, Riku